lauantai 7. syyskuuta 2013

Repivän kesän päätös

Olin täydellisillä jatkoilla.

Niin, siinä se on nyt sanottu. Niitä on metsästetty. Ja niin ne ilmestyivät, kun kaikki olivat jo matkalla kotiin ja törmäsivät toisiinsa keskustassa. 

Kaartinkaupungissa taksissa, käsi toisen kädessä. Taksimittari on laulanut pitkään. Juoksen kioskille. ''Kato moi. Ostan vaan tupakkaa, menee ihan hetki. Mun jäbä on tuolla taksissa, käy sanoon moi.'' Jäi sille tielle. Jatkoilla kieriskelen yltäkylläisyydessä, kun Hän ja Muut tulevat toimeen saumattomasti. Piano-oppilaistani kukin vuorollaan esittää ylpeänä oppimansa, ja kuuntelen keittiössä salaa, kun he suunittelevat yhteiskonserttiaan. Yö vaihtuu vaivihkaa kajastavaksi aamuksi, kun horjumme taas käsi kädessä muutaman korttelin päähän Hänen luokseen nukkumaan. Aamu on päänsärkyinen ja notkea. Valvon Hänen untaan puoleen päivään asti.

Seuraavana iltana Sörnäisissä on iltakymmeneltä jollakin tapaa erityistä. Taivas on tummunut syksyn väriseksi vain muutamassa yössä ja on raskaampi kuin kuukausiin. Sydän lyö tasaisempaa ja lempeämpää tahtia, kun levoton kesä on vaihtumassa hitaampaan syksyyn. Enää ei jokaisen kadunkulman takana ole uutta Mahdollisuutta, Ihmistä, Bileitä – ei ainakaan yhtä montaa kuin kesällä. Mutta minua se ei haittaa, koska kavalkadini on hyvä juuri sellaisenaan.

3 kommenttia:

  1. miks mun elämä ei ole tällaista missä tapahtuu aina hienoja ja taianomaisia asioita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tapahtuu, kun vain pitää silmät ja korvat auki ja pysyy liikkeessä :).

      Poista