maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kun mietin tätä nuoruutta, tulee minulle ehdottomasti ensimmäisenä mieleen

auto.

Auto on ikään kuin aikuistumisriitti meille, jotka emme ole lähelläkään aikuisuutta. Ja mielestäni erityisen ihana asia on auton takapenkki. Kun istuin perjantaina auton takapenkillä matkalla kohti Sipoota, ajattelin, millainen äitini oli ollut abivuotenaan 1979. Ajattelin hänen heliseviä rannerenkaitaan ja liian laihoja  reisiään. Ajattelin kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet tuntea tuon uskomattoman vapauden tunteen ja pelätä kuollakseen, että ovat raskaana ja aloittaa nyrkkitappelun ja olla ilkeitä jollekulle, josta pitävät, koska eivät vain osaa muuten tykkäämistään ilmaista. Ja saada kaiken anteeksi, koska ovat ainoastaan kahdeksantoista. 

Meitä oli autossa monta. Kuumat ja hikiset reidet liimautuvat yhteen takapenkillä. Pojat ajavat aina ylinopeutta. Kysyin: 
''Entä jos mutkan takaa tulee joku?''
''Ei tule'' he vastasivat kuten aina, koska kuolema tuntuu heistä kaukaiselta.

Minä kaaduin nokkospuskaan, kokko levisi ja eilen pussailin auton takakontissa. Tyypillä on purjevene. Ehkä hän opettaa veneilemään, eikä sittenkään kummisetä.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Uima-altaassa vain sinä ja minä

Toisin kuin viime vuonna en ole tänä vuonna kesätöissä säätiöllä. Olen töissä varainhoitoyhtiössä. Se tarkoittaa käytännössä katsoen sitä, että Kluuvikatu 3 kuhisee solmiokaulaisia ja korkokenkäisiä ihmisiä. Kop, kop, nap, nap, klong miljoonakaupat tuli ja kelloa soitetaan. Hartiani olivat kireät perjantaina, joten lähdin Savitaipaleelle, missä kireys suli niistä pois saunassa, monta kertaa päivässä saunassa, ja juoksin alasti järveen kuin vanhassa Suomi-filmissä ja noustessani järven pintaan haukkaamaan ilmaa ymmärsin,

miksi minulle on niin tärkeää asua saarella, kuinka maapallon pinta-alasta yli puolet ja samoin ihmiskropasta 60% on vettä. Yhtäkkiä tuossa järvessä kaikki nämä luvut tuntuivat hirveän tärkeiltä.
    Olen onnellinen siitä, että pelasin viime viikolla tennistä, varasin pöydän afrikkalaiseen ravintolaan ja kävelin isäni kanssa Mechelininkadun lehmuksien alla. Sellaista tämä elostelu juuri nyt on.
Kertoessani Savitaipaleella, mistä olen kotoisin ja että olen ainoa lapsi, ihmiset esittivät suruvalittelunsa. Kävimme juomassa huoltoasemalla limut. Huoltoaseman pihalla eräs Matti, joka ''kuuluu kalustoon'', näytti peukkua ja huusi:

''Nyt tytöt päiväkaljalle!''

Ystäväni, joka on nähnyt näitä Matteja teini-ikäisestä 90-luvulta lähtien, ei jaksanut, mutta minusta se oli ihanan eksoottista.

Mutta palaan vielä veteen. Tahtoisin tänä kesänä oppia ajamaan venettä ja taidan pyytää kummisetääni opettamaan minua.