torstai 9. toukokuuta 2013

Rakkauskirje kirjakaupalle

Minulle tämä kirjakauppa oli parhaimmillaan sijaitessaan Hesperianpuiston laidalla. Arkadia-aikojeni alussa me olimme kolmistaan: omistaja Ian, buenosairesilainen Julio ja minä. Katupölyn seasta poikkesi harvoin asiakkaita, ja päivät päättyivät puheensorinaan, tuolien kolinaan ja sitten Mannerheimintien vaimeisiin ääniin, jotka humisivat keväisessä Töölössä. Samaan aikaan Pietarissa opiskeli eräs Liisa, jonka tulisin seuraavana kesänä tapaamaan. 
   Yksi ensimmäisistä tutuistani kaupalla oli Fabian. Hän sanoi aivan tapaamisemme aluksi minun olevan liian nuori polttamaan. Seuraavana päivänä suunittelimme taideprojektia ja poltimme tupakkaa kevätauringon kuumuudessa. Minulla oli jaloissani sandaalit, olin auringon paahtama  ja hänen kasvojaan kehysti risuparta. Hänen kaltaisiaan ystäviä sain elämääni päivä päivältä lisää. Mathias, Jean-Philippe ja Rebecca olivat kukin Todella Hyviä Kirjoittajia.
    Ja sitten Liisa tuli mukaan kuvioihin. Söimme porukalla kiinalaisessa ravintolassa tai Julion luona Töölönkadulla ja juhlimme toistemme syntymäpäiviä kaupalla leivosten kera. Elämäni täyttyi kirjakaupasta, sen asiakkaista ja luennoista, keskusteluista ja siellä pidetyistä keikoista. Kevät muuttui kesäksi, vuosi seuraavaksi ja sitten tapahtui suuria.  Ensiksikin tämä Töölönkadun argentiinalainen kirjoitti kirjan. Se on kuulemma uskomattoman hyvä, ja kiroan joka päivä sitä, etten ymmärrä sanaakaan siitä. Hän muutti takaisin kotikaupunkiinsa Buenos Airesiin, sillä kuten monet suuret taiteilijat oli hänkin herkkä reagoimaan Helsingin mylleryksiin. Nyt kuulen kuumasta auringosta, ihmisistä ja melusta Atlantin ylittävien sähköpostien välityksellä.
   Toinen suuri muutos tapahtui vuoden 2012 kesällä. Ian ja Liisa avasivat Töölöön Dagmarinkadun ja Nervanderinkadun kulmaan uuden kaupan – ja luopuivat vanhasta. Uusi kauppa on valtavan suuri, valoisa ja monikäyttöinen, mutta minun puheeni sinne liian intiimejä. Istuimme muutama viikko sitten Fabianin kanssa vierekkäin sohvalla uudella kaupalla. Koska kaikki oli jo olemassa – hyllyt pystyssä ja asiakkaat sisällä, tuntui lähes kielletyltä sanoa ääneen, että kaipasin vanhaa Arkadiaa. I know right, hän sanoi.

Minä niin rakastin Hesperianpuiston kirjakauppaa.


Mutta vielä enemmän kuin kaupan hyllyjä ja kirjoja rakastan sen pitäjiä. Ianissa ja Liisassa tiivistyy käsitykseni tyylistä ja eleganssista. Kyse ei ole siitä, mitä tekee vaan siitä, miten asiat tekee. Pidän tavasta, jolla Liisa Bourgeot puhuu englantia. Pidän univormusta, johon kuuluu farkut, valkoinen kauluspaita, mustat nauhakengät ja polkupyörä. Ja ennen kaikkea pidän heidän hienotunteisuudestaan ja uteliaisuudestaan ja varsinkin siitä, etteivät he esitä tietävänsä, jos eivät tiedä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti