perjantai 30. marraskuuta 2012

Parré Octobre

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kun mikään ei riitä vol 2

Suurin osa tuona perjantaina otetuista kuvista oli heilahtaneita, koska minun oli vaikea pysyä aloillani. Pidin puheessani tyhmiä taidepausseja, huidoin käsilläni ilmaa ja selitin kuvaajalle, kuinka rauhaton olo minulla oli.
''Elän puolen vuoden sykleissä! Elämäni rytmittyy Pariisin, keikkojen ja hiusten värini mukaan.''
No, ei kuulosta pahalta.
''Mä toistan itseäni ja tarvitsen nyt jotain uutta. Emmaaaaa, määää oon jumissa omien odotusteni sisällä.''
Ota croisanttia, se vastasi.

Olen ikuinen vielä parempien juhlien -metsästäjä.

Photos par Emma Sarpaniemi

keskiviikko 21. marraskuuta 2012


Onneksi tässä nopeatempoisessa, alati kiihtyvässä ja yltäkylläisyyden täyttämässä maailmassa on sellaisia asioita kuten esimerkiksi nallekarkit, jotka ovat jo vanhempieni lapsuudesta lähtien tarttuneet takahampaisiin, saaneet leuat kipeiksi ja lähes väistämättömän pahan olon. 

Haluaisin malttaa katsella valokuvia pidempään kuin sekunnin sadasosan, mutta internet on sumentanut kaiken.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kuka minä olin teille?



Tapaan vetää puoleeni minua vanhempia tyyppejä. Tapaan vetää puoleeni miehiä, joilla päällisin puolin näyttää olevan kaikki hyvin, mutta jotka yön pimeinä hetkinä yksiöissään Helsingissä tai toisaalla itkevät. Olen aikaisemmin vieroksunut näitä itkeviä miehiä, kunnes eräänä yönä rutistaessani yhtä heistä tajusin, että rikkinäisyys on kaunista. Vitan lempikirjailija Michael Cunningham oli eräässä haastattelussa sanonut olevansa iloinen tasapainoisten ihmisten puolesta, mutta tasapainosta, siitä on liian vaikeaa kirjoittaa. Minun elämäni miehet ovat kuin elokuvista ja Michael Cunninghamin kirjoista. On vaikeaa erotella sitä olenko hakeutunut tietoisesti tai tiedostomatta heidän luokseen saadakseni materiaalia vai ovatko he tarvinneet minulta jotain. 
   Olen pohtinut paljon sitä, mikä on ollut minun roolini esimerkiksi Nicon tai T:n elämässä. Olen tahtonut pitää kiinni heidän vapisevista leuoistaan noina yön pikkutunteina toisen ollessa aivan liian pihalla tai toisen havahtuessa karuun totuuteen: hän on kulkenut kymmenen vuotta samoissa farkuissa ja huppareissa, jotka muut ovat vaihtaneet villakangastakkeihin. Olen niin halunnut rakastaa näitä miehiä, mutta he eivät ole antaneet, ja se on ajanut minut turhautumisen partaalle. Sydämessäni on roihunnut, ja ehkä roihuaa edelleen, kaikin tavoin naurettava palo. En ole varsinaisesti kuvitellut pelastavani tai parantavani ketään, mutta tämän puhtaan, nuoren rakkauden olisin halunnut heihin käyttää. Ehkä olen ollut ihanan ja kipeän naiivi, kun olen sokeasti juossut kohti rakkautta ja intohimoa ja kaikkea ihanaa, älykästä, kylläpä sinulla on kaunis asunto, ja ihanat kasvonpiirteet, ja kaikki on ihanaa ja ah niin paljon kaikkea!
   Ihminen on taipuvainen itserakkauteen puhuttaessa siitä, kenen kuuluisi olla kenenkin kanssa. Luonnollisestikin pidin itseäni kaikista vaikeuksista huolimatta parhaana mahdollisena naisena heräämään heidän lakanoissaan chaque matin (suom. joka aamu). He kuitenkin valitsivat toisin.


Ote käsikirjoituksestamme. Perustuu tositapahtumiin - tietenkin - ja kuvaa hyvin sitä, mitä yllä olevalla tarkoitan.

KRISTIINA (V.O)
Sinun kanssasi  A oli aina niin intensiivistä. Jos olinpaikkamme, aika ja tunteemme kohtasivat kuten planeetat menevät lineaarisesti, sinä tulit lähemmäksi kuin olisi ollut tarvis. Kosketuksesi hetkien kanssa oli lähes ylitsevuotavaa. Se hyökyi aina rantaviivan ylitse, kohisten kalliolle ja sinä, sinä haukoit henkeäsi ja olit lähes orgasmin partaalla, täysin polvillasi hetkien edessä.


(Aamulla) Kristiina istuu Henrikin ikkunalaudalla kahvikuppi kädessään. Henrik nukkuu.
KRISTIINA (V.O)
Pidit hetkiä, joina planeetat menivät lineaarisesti, niin suurina, ja minä, minä vain join hiljakseen kahvia ikkunalaudallasi ja katsoin, kun suuri ajattelijani nukkui. 


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Välillämme on enää ohuen ohut säie


After faith, hope and love
Sometimes I still see you on the streets at night

It wasn't death that did us apart
We were too restless
for us the mornings were too calm.

But sometimes I still see you on the streets
But sometimes I still see you on the streets

Emilia Mäenmaa & Vita Edvards
Sometimes I still see you on the streets, kappale lyhytelokuvaa varten, 2012


Kuvat by Eino Manner

torstai 8. marraskuuta 2012


Teretulemast. Olen kutsunut lavalle vierailevia tähtiä, jotka ovat lahjakkaampia kuin tapahtuman järjestäjä itse.