maanantai 24. lokakuuta 2011

Maalaan, koska en osaa kirjoittaa

Ian kertoi minulle taiteilijasta, jolta oli haastattelussa kysytty "miksi sinä maalaat?" Hän oli vastannut seuraavanlaisesti: '' Maalaan, koska en osaa kirjoittaa.'' Puhuimme viime keväänä pitkään kirjoittamisesta ja vieläkin joka kerta kun kirjakaupassa tapaamme hän kysyy, että kirjoitanhan vielä. Hän on valanut minuun uskoa, kannustanut ja antanut mahdollisuuksia. 
Ranskassa mies nimeltä Jules kysyi minulta, miksi ihmeessä katson ihmisiä niin intensiivisesti. Menin entistä lähemmäksi hänen kasvojaan ja sanoin, että kaikki on minulle inspiraatiota, hän varsinkin. Jules tosin loukkaantui tuosta kommentista hieman ja kuvitteli etten välitä hänestä pätkän vertaa vaan varastan hänen elämänsä ja ajatuksensa teksteihini. Hymyilin ja vakuutin ettei asia ollut niin. Julesilla oli kuitenkin pointti, sillä tämä blogikin on käytännössä katsoen minua viisaampien ihmisten ajatuksien pukemista sanoiksi. Luultavasti siteeraan enemmän muita, kuin kirjoitan itse.

3 kommenttia:

  1. Vauhdikkaan illan jälkeen ajattelin, että olisi ihana tulla rauhoittamaan tänne, sinun blogiisi. Minulla on ikävä sinua. Ja Helsinkiä - oi, niin kovasti. On ikävä montaa asiaa. Sinun blogisi on vain niin rauhoittava, hyvän tunteen antava. Toivottavasti olet nukkumassa ja näet kauneimpia unia.

    VastaaPoista
  2. huomaan vaihtavani kirjoitustyyliä kun iskeydyn tänne sun blogiin, siinä ei kyllä ole mitään järkeä, mä olen mä ja sä olet sä. mut musta mun xD perseilyt vaan ei sovi tänne. koetan käyttäytyä.

    VastaaPoista