torstai 27. lokakuuta 2011

''Rakastatko sinä sitä naista?'' kysyn miljoonissa väreissä kimalteleva paljettipaita päälläni


Minä ja Nico tanssimme pienellä klubilla Pariisissa kasvomme aivan lähekkäin toisiaan. Molempien suunpielillä kareilee hymy ja silmämme ovat suljetut. Nico pyörittelee päätään hitaasti, hänen poskensa punoittavat ja hän näyttää onnelliselta. Hän on erään korkeastikoulutetun pitkähiuksisen ja muodokkaan taidealanihmisen rakastaja. Kysyin edellisenä päivänä, että rakastaako hän sitä graafista suunnittelijaa? ''Rakastako sinä sitä naista?'' kysyin kahdeksalta aamulla miljoonissa väreissä kimalteleva paljettipaita ylläni. ''En, mutta hän taitaa rakastaa minua.'' 
Tanssimme, ja hän mahtaa nähdä kaiken aineiden takia kirkkaampana. Minä näen hänen kasvonsa –  ja kaiken muun kuin katsoisin kaleidoskoopin läpi.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Maalaan, koska en osaa kirjoittaa

Ian kertoi minulle taiteilijasta, jolta oli haastattelussa kysytty "miksi sinä maalaat?" Hän oli vastannut seuraavanlaisesti: '' Maalaan, koska en osaa kirjoittaa.'' Puhuimme viime keväänä pitkään kirjoittamisesta ja vieläkin joka kerta kun kirjakaupassa tapaamme hän kysyy, että kirjoitanhan vielä. Hän on valanut minuun uskoa, kannustanut ja antanut mahdollisuuksia. 
Ranskassa mies nimeltä Jules kysyi minulta, miksi ihmeessä katson ihmisiä niin intensiivisesti. Menin entistä lähemmäksi hänen kasvojaan ja sanoin, että kaikki on minulle inspiraatiota, hän varsinkin. Jules tosin loukkaantui tuosta kommentista hieman ja kuvitteli etten välitä hänestä pätkän vertaa vaan varastan hänen elämänsä ja ajatuksensa teksteihini. Hymyilin ja vakuutin ettei asia ollut niin. Julesilla oli kuitenkin pointti, sillä tämä blogikin on käytännössä katsoen minua viisaampien ihmisten ajatuksien pukemista sanoiksi. Luultavasti siteeraan enemmän muita, kuin kirjoitan itse.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

16, kirkko ja kymppi

Lähdin tänään Tehtaankadun asunnosta viileään sunnuntaihin katsomaan, mitä maailmalla tapahtuu. Odotin ratikkaa, kun bussi 16 ilmestyikin paikalle. Hetken mielijohteesta hyppäsin siihen, sillä matkakortissani on aikaa ja niinpä voin käyttää julkisia niin paljon kuin lystää. Menin bussilla muutaman sadan metrin matkan kunnes taas, hetken mielijohteesta, jäin pois. Olin Johanneksenkirkolla. Kävelin ympyrää ja katselin korkealle kohoavia torneja, esitin turistia ja muistelin kohtia Kjell Westön kirjoista Leijat Helsingin yllä ja Lang, joissa puhutaan paljon tästä aukiosta. Näin autiolla puistonpenkillä viime kesän. Istuttiin siinä yhden miehen kanssa, jonka nimeä en jostain syystä muista, ja puhuttiin sen vaimosta ja lapsista ja juotiin coronaa. Myöhemmin se pyysi minua elokuviin, mutta se taisi olla hieman liian epämääräinen tapaus. 
Kympin spora soitti kelloa mutkassa, käännyin ja juoksin ratikkaan. Se oli yksinkertaista mutta mukavaa.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Nousukiitoa

Kun elämä on pelkkää nousukiitoa, jää helposti itse kyydistä pois. Jep, siellä se elämä viilettää, meitsi ja pää tulee vähän perässä. Sitten jossain vaiheessa tapahtuu jotakin, joka symbolisoi kokonaisvaltaista murenemista. Siistit jutut kääntyvät toisiaan vastaan ja pala palalta hajottavat kokonaisuuden.
Jo jonkin aikaa, olen elänyt elämää, joka tietystä näkökulmasta saattaa vaikuttaa tyhmältä ja sairaalta, mutta toisesta näkökulmasta jännittävältä ja ehkä jopa mielenkiintoiselta.
On ollut toisinaan pelottavaa huomata, että mikään ei ole enää  liian jotakin. Kukaan ei ole enää liian vanha, mitkään aineet eivät ole liian vahvoja, mistään ei saa tuomita. Katson asioita läpi sormieni ja elän ideologialla, joka sanoo: tehdä voi mitä lystää, mutta muita ei saa tahallisesti satuttaa. Tässä kohtaa tulee se kuuluisa iso mutta. Elämäni on ristiriitaa. Realiteetit ja ajatukset ovat jatkuvasti törmäyskurssilla, sillä loppujen lopuksi, kaikista kokemuksista huolimatta olen todella nuori.
Valerie sanoi, että muistutan häntä V:n eräästä vanhasta tutusta, joka kävi samaa lycéetä Ranskassa. Se tyttö kuulema oli fiksu, mutta lähti nousukiitoon ja katosi johonkin muuhun maailmaan. Tyhmistyi. Pelästyin ja totesin: But my friend, I don't want to pretend to be awfully smart. I do not understand half of the words you use. I am young and I feel everything very, very strongly. You are an academic student. Moi, je crois que je suis pas. But I know how to love. And so do you.
Valerie pyysi anteeksi ja sanoi olleensa väärässä. Ian totesi minun olevan todella perspicacious, tarkkanäköinen ja terävä kertoessani havainnoistani ja hämmästyksestäni huumeiden käytöstä Pariisissa. Se oli kauniisti sanottu.

Tahtoisin ihan hirveästi löytää tämän kaupungin uudestaan, mutta tuntuu vaikealta palata. Elämä on konkreettisesti Kulosaaressa, Alppilassa. Ihmiset ja ajatukset jossain muualla.

Ja mä olen tavannut jonkun. Olen kauheen onnellinen siitä. Se on juuri sopivaa ja  etäistä, mutta silti musta on kuva tämän tyypin kännykässä.

Tätä kaikkea mulle kuuluu.

maanantai 17. lokakuuta 2011

lauantai 8. lokakuuta 2011

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Muun muassa täällä voi vaihtaa ajatuksia, luoda, kohdata ja soittaa vähän pianoakin. Mä lupaan keittää kaffet.

Odotin joskus aikaa, jolloin mukaani alkaisi pikkuhiljaa tarttua ihmisiä, jotka olisivat samanhenkisiä kuin minä. Aikaa, josta puuttuisi ympäristön monimuotoisuuden aiheuttama turha lässytys ja puuttuminen toisten tekemisiin. Se, joka naamioidaan rakentavaksi kritiikiksi, mutta jonka pointti on vain ja ainoastaan satuttaa toista. Ja antaakaa minun kertoa, että se naamioidaan aika helvetin taitamattomasti. Löysin kaipaamiani ihmisiä jo tovi sitten, mutta nautin vieläkin suuresti niiden seurasta, joiden näkemykset eroavat täysin omista ajatuksistani. Summatakseni äskeisen:  Olen sitä mieltä, että antaa kaikkien kukkien kukkia, kuten Timo, miljoona muuta ja yksi Kampin alkoholisti ovat todenneet.
  
Muutama päivä sitten luin Hesarista teatteriohjaaja Kristian Smedsin haastattelun. Hän puhui luonnollisesti teatterista, mutta myös yhteistyöstä ja menestymisestä. Tämä provosoivasti puhuva Kristian Smeds muistutti jutuista, joita pohdin jo jonkin aikaa sitten.
''Älä pyöri siinä omassa Riihimäessäs vaan etsi ne ihmiset, joiden kanssa haluat tehdä töitä ja esiinny niille, jotka haluaa sitä katsoa.'' sanoi Smeds.
Yhdessä voidaan luoda suurta, pientä ja merkityksellistä. Mä en ymmärrä sua, sitä, mitä sä teet tai sanot mutta se on varmaan ihan okei. Opeta mua, kerro lisää ja vaihdetaan ajatuksia.