tiistai 28. kesäkuuta 2011

Rosen cheeks

Olen kysynyt monelta ystävältäni kysymyksen:
Miten me selvitään ensi talvesta?
Mikke, Mandi, Iina ja Victoria ovat kysymyksen kuultuaan yksi toisensa perään sävähtäneet hieman ja muodostaneet kasvoilleen irvistyksen tapaisen vastatessaan:
Emmä tiiä. Mä en tosiaan tiedä.
    Me kaikki haluamme työntää mieliemme perukoille joidenkin kuukausien päässä häämöttävän sateisen syksyn ja sitä seuraavan hyisen talven. Ne loputtoman pitkältä ja kylmältä tuntuvat minuutit bussipysäkillä kun edellinen linja-auto on juuri lähtenyt. Pimeydessä rypevän Helsingin, jossa asumisesta on vaikeaa löytää hyviä puolia kaamoksen aikaan. Totesimme kerran ystävän kanssa: Jos asun Suomessa koko elämäni, elän vain 40-vuotiaaksi. Talvisin vallitsevaa olotilaa nimittäin on vaikeaa kutsua elämiseksi. Minä vain sinnittelen. Raahaudun paikasta toiseen ja odotan kesää. Arvatenkin sama tunne on aika monilla.
    Kesäkuu on jo lähes lopullaan, mutta lomailen vasta ensi kuussa. Munkkiniemi, Kallio ja Töölö ovat paikkoja, joissa haluaisin harrastaa päämäärätöntä ajanviettoa. Emilia on yleinen ilmestys myös Pohjoisen Hesperiankadun kirjakaupassa. Minä rakastan sitä paikkaa ja sitä kun voin vilkuttaa ikkunan takaa keltainen sadetakki päällä hölmön onnellinen virne suupielilläni.
   Ei mietitä sitä, nauti nyt vaan tästä hetkestä. - vastaushan oli ilmeinen. Tarvitsin vain jonkun muun sanomaan sen.  Alkuperäisen kysymyksen kuultuaan Mikaela loi minuun kuitenkin niin murhaavan katseen, että koen parhaaksi sulkea läppärin kannen suosiolla joksikin aikaa ja antautua kesälle. Myöhäisille piknikeille, Karhupuiston kesäkahvilalle ja pisamille. Aivan kuten viime kesänä ja sen sanon, että se oli ihana kesä. Adieu cheries ja tavataan paremmalla ajalla!

Emilia

maanantai 13. kesäkuuta 2011