tiistai 29. maaliskuuta 2011

Adieu tristesse, bonjour tristesse

Kaikkien katseisiin on kätketty suuria salaisuuksia .Useimmiten ei-niin-kivat-salaisuudet tai oikeastaan kertomatta jätetyt asiat tulevat julki toisen kysyessä tahattomasti kömpelön kysymyksen, joka saa suorasanaisen vastauksen. - Ai, en mä tiennyt. Hei sori oikeesti. - Eihän sitä voinut tietää, älä turhaan murehdi.
Viime vuosien aikana on korostettu (lue pauhattu) puhumisen ja kokemusten jakamisen tärkeyttä ja oppi on tainnut mennä perille. Olen nimittäin huomannut, että jaan koko elämäni ja ajatukseni muille, kirjoitanhan parhaillaan tätäkin. Aivan kuin olisin muiden omaisuutta, tosin yksityisyyden puute on itseaiheutettua.
Pahimmassa tapauksessa ihmiset alkavat tehdä asioita voidakseen kertoa niistä loistokkaita tarinoita muille. Aamukahvi nautitaan vain koska se näyttää siistiltä (uskokaa minua, jotkut todella tekevät sitä) ja tärkein oppi elää itseänsä varten unohtuu täysin. Kirjoittajana lankean muita helpommin tähän ansaan, sillä mistä muuten repisin juttujeni aiheet?
Minulla on pari ystävää, joiden kanssa olen hyvin läheisiä, mutta en tiedä puoliakaan siitä, mitä he tekevät kun eivät ole kanssani. Se on aika siistiä kun he kertovat yllättäen kuukausia sitten tapahtuneista sattumista, joita eivät ole maininneet sanallakaan aikaisemmin.
Kyllä minullekkin tapahtuu ihania juttuja, mutta kerron niistä vain liian herkästi muille. Kuten sanoin, tässä sitä nyt taas ollaan kertomassa.

4 kommenttia:

  1. sä osaat kyllä pukea kaikkien ajatukset sanoiksi! miten mä löydän aina itteni sun kirjotuksista?

    VastaaPoista
  2. Wuwuu kivointa on jos joku muukin saa jotai irti mun kirjotuksista=)

    VastaaPoista
  3. mäkin pystyn niin usein samaistumaan sun kirjotuksiin. shocked

    VastaaPoista