tiistai 18. tammikuuta 2011

Anna vielä jatkaa unia.

Joidenkin kuukausien päästä tämä blogi on ollut pystyssä kaksi vuotta. (kirjoitin ensin vahingossa vuoden, osoittaako se jotain?) Kuulostaa mielestäni hirmu paljolta, mutta se saattaa johtua yksinkeraisesti siitä, että olen ollut itse olemassa suhteellisen vähän aikaa.
   Kirjoittaminen on viime vuosien aikana muodostunut suurimmaksi intohimokseni, siksi tähän lähdin - ensin kovin muodikkaan ystävän kanssa, myöhemmin yksin. Alkuperäinen nimi tuli siihen aikaan hypettämästäni The Killersien biisistä Read my mind. Breaking out of this two-star town tuntuu jälkeen päin ajatellen aika ironiselta - ylistänhän suurimmaksi osaksi kirjoituksissani Helsingissä asumista. Nimellä ei ollut sen suurempaa merkitystä kuin että se on mieleen painuva, mutta ehkä alitajuntanii yritti  välittää jotakin. Puolisen vuotta sitten nimi kuitenkin muuttui. Siitä lähtien palkissa on lukenut Herätä minut kun maailma on valmis. Kuitenkin jo vuosi sitten kirjaimet alkoivat muodostaa sanoja, jotka kuvasivat pääni sisäistä elämää ja ajatuksia. Pilvilinna-puheet olivat aika muotia minusta parisen kuukautta kunnes realismi ja kovat sanat alkoivat viehättää. Luin Langia ja linnut jäivät kauaksi. Tai ehkä sitä kutsutaan kasvuksi.
  Kun Trendit ilmestyvät postiluukusta kuukausi kuukaudelta nopeammin ja elämä on niin hektistä ettei muista mitä joku on juuri sanonut, on ihanaa, että on jotain mistä pitää kiinni. Kuinka kalliita ovatkaan sanat menneisyydestä, vaikka toteaisikin olleensa järkyttävän pikkusieluinen tai vaihtoehtoisesti niin avarasydäminen, että itkettää. Taito myös arvostaa menneisyyden ajatuksia ja tuntemuksia on suuri ja kunnioitettava. Olen aika tosi varma että sitä kutsutaan kasvuksi.
  

2 kommenttia:

  1. "Kirjoittaminen on viime vuosien aikana muodostunut suurimmaksi intohimokseni." Voi miten onnellinen olenkaan siitä! Upeita tekstejä, kuvia, joita on pakko jäädä tuijottamaan, kyky katsoa maailmaa raikkaasti, mutta samalla itseään kriittisesti. Voisitko jo kohta kirjoittaa kirjan tai tarjota tekstejä jonnekin? :)

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista